SAMMUTTAA, PELASTAA, PALVELEE

PÄÄLLIKÖN BLOGI

Kirjoittanut: Esa Järvenpää


Keskiviikko 10. Kesäkuu 2015


Esa Järvenpää

Sateista ja tuulista.

 

Tuntuu siltä että nykyään tuulee aina ja pieniä myrskyjä on jatkuvasti. Tiedä sitten mistä tämä johtuu, voi
olla että ilmaston muutos on ainakin osittain totta. Tosin lämpötila ei ainakaan vielä tänä kesänä ole liian
korkea ollut, mutta kai ne helteetkin siitä vielä tulevat. Palokunnilla on nykyään paljon vahingontorjunta
tehtäviä, joissa puu on kaatunut tielle tai sähkölinjoille. Jos satutte paikalle missä puu on kaatunut
sähkölinjan päälle, niin älkää menkö koskemaan tällaiseen puuhun, siitä saattaa saada kohtalokkaan
sähköiskun.

Palokuntien SM kilpailuista saatiin yksi palkinto tietokilpailun henkilökohtaisessa osuudessa ja
kalustokilpailussakin onnistuttiin hyvin, mutta taitokilpailuosuudessa ei sitten ollut kehumista. Taso
kilpailuissa oli kova ja kilpailukysymykset ja radat olivat hyvin suunniteltuja. Kilpailuaamuna Porissa oli kova
vesisade ja mereltä myrskytuulet puhalsivat kovaa, näistä syistä aikataulu oli aika reilusti myöhässä ja osa
katsojista ei jaksanut seurata kisoja loppuun asti. Ensi vuonna kilpailut ovat Vantaalla Toukokuun
loppupuolella.

Maastopalojen osalta kevät oli harvinaisen rauhallinen, osaksi varmaan sateiden takia. Hyvä niin, tällaisilla
tuulisilla keleillä niiden sammutus olisi ollut melko haastavaa hommaa.

Veneilykausi on alkanut ja vesistöjen ääreen mökeille ja järville kerääntyy ihmisiä. Jos havaitsette
onnettomuuden tapahtuneen ja ette jostain syystä pääse itse auttamaan hädässä olevia, niin kun hälytätte
apua niin laittakaa onnettomuuspaikka tarkkaan mieleen, ottakaa vaikka vastarannalta jokin kiintopiste
onnettomuuskohteen linjalle. Pelastajien tullessa paikalle kohde on voinut painua pinnan alle, tällöin tarkka
paikannus on ensiarvoisen tärkeää.

Palokunnan vesisukeltajat ovat käyneet tarkastamassa uimarantoja ja laitureiden ympäristöjä. Yllättävän
paljon on löytynyt kaikenlaista romua pohjasta mikä olisi aiheuttanut vaaraa veteen hypätessä. Jos on
tarvetta vesisukeltajille, niin heillä on nyt oma puhelin numero 040 1895886 josta heidät tavoittaa.

Juhannus on tulossa kohta ja kaikille on tärkeää että ruokaa ja juotavaa on riittävästi ja tunnelma
muutenkin keskikesän juhlaan sopiva. Pitäkää kuitenkin huolta kavereistanne, aina löytyy niitä jotka eivät
tiedä rajojaan, silloin ne jotka ovat vielä tolkuissaan ovat avain asemassa siinä ettei satu mitään ikävää,
koska jos joudutte kutsumaan paikalle palokunnan, poliisin tai ambulanssin niin tunnelma todennäköisesti
laskee aika pahasti ja kellään ei ole enään kivaa.

Pidetään huolta toisistamme, mukavaa kesää!


Kyröskosken VPK | Jaakontie 5 | 39200 Kyröskoski

| Palokunnan päällikkö
| Esa Järvenpää
| Särkijärventie 279
| 39200 Kyröskoski
| 044 0633 961
| esa.jarvenpaa@luukku.com

| Puheenjohtaja
| Juha Paussu
| Luhtatie 8
| 39200 Kyröskoski
| 040 5956 228
| kyroskoskenvpk@gmail.com

| Nuoriso-osaston Johtaja
| Lindi-Mokkila Tiina
| Laivurintie 2
| 39200 Kyröskoski
| 041 5821 320
| kyroskoskenvpk@gmail.com

| Veteraaniosaston johtaja
| Keijo Järvenpää
| Vuohelantie 5
| 39200 Kyröskoski
| 050 5987 855
| kyroskoskenvpk@gmail.com

| Vesisukellusosaston johtaja
| Jarno Peltonen
| 050 4941 011


| kyroskoskenvpk.sukeltajat@gmail.com

| Naisosaston Johtaja
| Jaana Niemelä
| Kahilakorventie 71
| 39100 Hämeenkyrö
| 040 5012 029
| kyroskoskenvpk@gmail.com

© Kyröskosken VPK 2015 | Designed by Kultala Aki | kultalaaki@gmail.com |